maanantai 23. lokakuuta 2023

23. Vintage-henkisiä naamiaisasuja: Starchild



Selailin eräänä päivänä Pinterestiä, ja asuideakansiostani löytyivät nämä vintage-tähtihahmokuvat. 

En totta puhuen ole aivan varma, mikä tämä hahmo varsinaisesti on ollut alunperin, mutta tästä löytyy aika paljon vanhoja kuvia. Ihastuin tähän eteerideen asuideaan ikihyviksi, ja halusin toteuttaa tällaisen.



Leikittelin hetken kaappieni sisällöllä ja pidin pienen leikkaa-liimaa-askartele -tuokion kuukoristeiden kanssa, jonka tuloksena syntyivät nämä postauksen asukuvat! Pidän näistä kovasti, koska tällainen tähti/kuuprinsessateema on kyllä täysin mun juttu ♥

Samalla yritin myös treenata 20-luvun näyttelijätärten henkistä meikkiä halloweenjuhlia varten. Eihän tämä sinällään mikään erikoinen ole, mutta yleisesti ottaen tykkään sen ajan meikkityylistä. Matalalle piirrettyjen kulmien ja tumman silmä+huulimeikin aikaansaama vaikutelma on samaan aikaan jotenkin herttainen ja surumielinen.
Esimerkiksi tuon ajan mykkäfilmeissä vahvalla meikillä haluttiin korostaa kasvojen ilmeitä, sillä puhetta ei käytetty.



Tähtikankaan ostin kesälomarahoilla Etsysta, koska olen haaveillut tähtityllistä/sifongista jo vuosikaudet. Tässä on vain pieni osa siitä, koska tilasin kangasta sellaiset 6 metriä. Tähdet ovat ehkä hiukan isompia kun kuvien perusteella oletin, mutta pidän tästä silti. Kangas jalostuu vielä mahdollisesti toisenlaiseksi asuksi myöhemmin.



Postauksen loppuun löytämäni omituinen mykkäfilmi vuodelta 1921 :D Näitähän löytyy Youtubesta läjäpäin.

2 kommenttia:

  1. Ihanan vintagehenkisiä nuo ottamasi asukuvat! <3 Tämä asu sopisi ihanasti myös ihan perus naamiaisjuhliin tai vintagejuhliin, jos semmoiset sattuu löytymään! Kaverini oli ainakin Helsingissä viime vuonna osallistunut sellaisiin 20-luvun juhliin, en yhtään muista sitä paikan nimeä missä ne järkättiin. Sellaisiin olisi kiva osallistua joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoset ois kyllä kivat. Stadissa on ainakin näitä "party like Gatsby"-juhlia Vanhalla yo-talolla. Siellä vois käydä ulkoiluttamassa näitä asuja, jos jonkun sais seuraksi :D

      Poista